Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä Instagramissa EnglishSuomi

Kuusamon Uistin Oy

''On tärkeää saada tämän kulmakunnan ääni valtakunnan tasolle. Mitä enemmän meillä on jäseniä, sitä enemmän meillä on vaikutusvaltaa. Ennen kaikkea jäsenyydestä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti'', korostaa Kimmo Korpua.


Vuonna 1967 perustettu Kuusamon Uistin Oy on Suomen suurin metallisten uistimien valmistaja. Kuusamon Uistin valmistaa tuotteensa kotikaupungissaan messingistä ja kuparista. Lisäksi uistimia hopeoidaan ja halutut vuosiuistimet on käsitelty 24 karaatin kullalla.

Erityisesti Kuusamo Professor ja Räsänen ovat kalamiehille tunnettuja valintoja eri puolilla maailmaa. Kuusamon Uistin on yksi alansa johtavista kansainvälisistä brändeistä. Yrityksen liikevaihto on 2,5 miljoonaa euroa (2017).

Kuusamon Uistimen toimitusjohtaja Kimmo Korpua on vaikuttanut pitkään Koillismaan kauppakamariosastossa, jossa toimimisen hän näkee monella tapaa hyödylliseksi yrittäjän kannalta.

''Verkostoituminen ja vaikuttaminen ovat tärkeitä asioita, joihin kauppakamari tarjoaa mahdollisuuden. Lisäksi kauppakamarilla on tärkeä rooli laadukkaan koulutuksen tarjoajana'', sanoo Kimmo Korpua.

Korpua on hyödyntänyt kauppakamarin koulutusta muun muassa HHJ-kurssin muodossa. Erityisen ansiokkaaksi Korpua näkee kauppakamarin vaikuttamistyön, jonka kautta alueen yritysten ja toimijoiden näkemykset välittyvät valtakunnan korkeimmalle tasolle saakka. Hänen mukaansa esimerkiksi tielinjaukset ovat olennaisia alueen vetovoiman kehittämisessä.


Jätä oheisen lomakkeen kautta yhteystietosi niin kerromme, miten sinun yrityksesi hyötyisi kauppakamarin jäsenyydestä.

Takaisin