Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä EnglishSuomi

Jarkimo Oy profiloituu kestävän kehityksen yritykseksi

Oululainen viherrakennusyritys Jarkimo Oy uudistaa toimintaansa. Jarkimo aloitti kestävän kehityksen ympäristörakentamisprojektin, Ekoviherrakentajat, toukokuussa 2018. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yritys testaa viherrakentamisessa mahdollisimman luonnonmukaisia toimintoja, sekä sitoutuu käyttämään testikohteissa hallitusti liukenevia lannotteita ja torjuntatapoja. Yrityksen tavoitteena on päästä aidon ympäristöystävällisyyden yritykseksi vuonna 2020 keskittymällä suunnittelussa, rakentamisessa ja hoidossa mahdollisimman luonnonmukaisiin toimintoihin.

Viherrakentamisen kausi alkoi tänä vuonna toukokuun alussa. Jarkimo määritteli ennen kasvukautta Ekoviherrakentajien testikohteet. Alueet on valittu keskeisiltä kaupunkipaikoilta, jotta niiden kehittymistä voi kuka tahansa seurata helposti. Ne merkataan näkyvästi ja niiden vaiheet dokumentoidaan koko kasvukauden. Dokumentoinnin myötä kootaan tulokset ja suunnitellaan jatkotoimenpiteet kohti aitoa ympäristöystävällisyyttä.

Testikohteissa, Oulun Heikinkadun alikulun ja Bertel Jungin tien pensasalueilla, testataan uutta lannoitetta, jonka huuhtoutuminen maaperään on vain murto-osa perinteiseen lannoitteeseen verrattuna. Tyrnävän Rantaroustin koulun nurmialueelle levitetään ympäristöystävällistä ravinnetta, jolla on tarkoitus parantaa alueen kasvualustaa. Alue on seulottu kestävän kehityksen mallin mukaisesti, mutta kaipaa vielä ravinteita ja humusta. Näiden lisäksi kokeillaan erilaisia katteita rikkakasvien torjunnassa sekä jätetään ympäristöä vahingoittavat kasvinsuojeluaineet pois. Myös maisemointilampaiden määrää on tarkoitus lisätä.

Hyönteisten ja lintujen määrä on huolestuttavasti vähentynyt, ja niissä osasyynä ovat olleet torjunta-aineet sekä maaperän köyhtyminen. Jarkimo hakee taloyhtiöitä mukaan kokeiluun piha-alueiden monimuotoisuuden lisäämiseksi. Omiin taloyhtiökohteisiinsa Jarkimo lahjoittaa linnunpöntöt. Pyrkimys on saada myös ötökkähotelleja sekä mehiläispesiä taloyhtiöiden pihoihin.

Jarkimon kestävän kehityksen testausta voi seurata yrityksen internetsivuilta www.jarkimo.fi sekä facebook-sivuilta @jarkimo.

Annamme mielellämme lisätietoja ja toivomme, että asia kiinnostaa teitä laajemminkin:

Virve Jurmu
virve@jarkimo.fi
044 034 4882

 

Takaisin