Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä EnglishSuomi

Yhteys alisuoriutumiseen?

11.03.2019 • Päivi Tuohimaa, Uskallus


Minua on aina kiehtonut johtajuuden näkökulmasta alisuoriutuminen. Mistä se johtuu? Miksi sitä tapahtuu, mitä siinä tapahtuu? Mitä siihen liittyy sellaista, jota en vielä tiedä? Ja mikä on yhteyden, suhteen, merkitys alisuoriutumisessa?

Alisuoriutumiskeskusteluun liittyy usein vakioasetelma, joka viestii, että tuo toinen alisuorituu ja minä en. Että tuo toinen on alempana, minä ylempänä. Tuo toinen ei hoida hommaansa kunnolla, minä hoidan, ja siksipä puhun siitä tässä.

”Joo Pirkko on just semmonen, että lupaa ja puhuu mutta ei lunasta, ei siihen voi luottaa..”

”Ei siitä tuu mitään Kalevin kanssa, kun se on niin hankala, tää on niin tyypillistä häneltä, se lähtökohtaisesti vastustaa ja torpedoi kaikkea..”

”No, Tellervon kans tämä projekti tietää vaikeuksia, kaikki menee aina tappiolle kun se hinkkaa ja viilaa, käyttää ihan liikaa aikaa..”

Onko nyt niin, että vain Pirkko, Kalevi ja Tellervo alisuoriutuvat? Vai onko joku suoriutunut ali jo ennen heitä?

Omaa kokemusta alisuoriutumisesta löytyy, tietenkin. Luulin aikanaan olevani taitavakin tunnistamaan ja toimimaan alisuoritujien kanssa. Silloin, kun minulla ei ollut vielä käsitystä siitä, että lähin löytyi usein yllättävän läheltä. Peilistä.

Alisuoriutumiseen liittyvät perusasiat ovat yksinkertaisia, mutta ei helppoja. Usein ns. alisuoriutuja ei tiedä mitä häneltä odotetaan, miten työ tulisi tehdä, mitä sillä tavoitellaan, miksi se on olennaista isossa kuvassa. Alisuoriutumisen estämiseksi tavoitteiden on oltava kirkkaat, konkreettiset ja saavutettavat. Odotusten on oltava ääneen avattuja, jaettuja, kuultuja. Silloin kun alisuoriutumista tapahtuu, välitön puuttuminen on kriittisen tärkeää. Jotta siihen voi puuttua, sen laji pitää osata tunnistaa. Mielellään ennemmin kuin myöhemmin. Itse puuttumisessa tarvitaan tunnetaitoja, rohkeutta ja jämäkkyyttä, yrityksen ja työn perustehtävää.

Miksi tuo puuttuminen sitten on niin kiusallisen vaikeaa? Uskon, että vastaus löytyy yhteydestä, suhteesta. Sen laadusta.

Meillä kaikilla on hämmentävä, sisään koodattu taipumus, saada olla yhteydessä toisiimme. Se alkaa siitä kun päivänvalo vilkkuu, ja jatkuu kunnes viimeinen sammuttaa valot. Samoin meillä on yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa tarve saada kokea olevamme turvassa. Mietipä hetki panttivankineuvottelijan työtä. Tämän työn edustaja ei ymmärtääkseni koskaan sano:

”Mitä ihmettä, tää tilannehan on nyt ihan hirveetä kuraa! Eihän näitä hommia näin hoideta! Mitä sä oikein tavoittelit tällä? Mietitkö sä nyt yhtään mitä tästä seuraa?!!”

Ei, vaan hän pyrkii luomaan yhteyden, jotta vastapuolella olisi mahdollisimman turvallinen olo. Jotta voisi syntyä luottamus siihen, että asiat saadaan ratkaistua yhdessä, mahdollisimman vähillä vaurioilla, mahdollisimman parhain päin. Brittiläinen Richard Mullender teki aikanaan töitä 30 vuotta neuvottelijana Lähi-idässä ja kouluttaa nykyään yrityksissä kuuntelemisen ja kuulemisen merkityksestä. Taannoin lukemassani jutussa hän kertoi, että panttivankineuvottelijan kolme tärkeintä sanaa ovat:

”Minusta tuntuu että…”

Yhteyttä ja turvallisuuden tunnetta luodessaan, neuvottelija pyrkii olemaan väittämättä ja tietämättä. Hän tekee tulkintoja ja muotoilee ne huomiopuheeksi:

”Teen sellaisen huomion, että tämä taannoinen tapahtuma on ollut sinulle raskas?” tai ”Minusta tuntuu, että niiden ihmisten päätös sotii kovasti jotain sinulle tärkeää vastaan?”

Jos tulkinta osuu oikeaan, toinen osapuoli jatkaa keskustelua itse.

Neuvottelija esittää kysymyksiä ja luo mahdollisuuksia dialogille, jotta voisi paremmin ymmärtää mistä on kyse, miten tähän on ajauduttu, missä mennään juuri nyt ja miten toimimalla saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos. Hmm. Onko tässä nyt jotain ihan oleellista esimiestyöhön ja tiimityöhön napattavana?

Yhteys, turvallisuus ja luottamus mahdollistavat onnistumista. Edellyttäen tietysti perusasioiden olevan taustalla kunnossa. Tietenkään mikään ei ole täysin mustavalkoista eikä kiinni pelkästään yhdestä ihmisestä. Voit olla vaikka kuinka taitava neuvottelija, kuuntelija, vuorotellen vaikuttaja, mutta jos toinen ei tule vastaan ja tee omaa osuuttaan, ei kokonaisuus ole pelkästään sinusta kiinni. Ketään ei voi pakottaa. Edes onnistumaan työssään. (Huomioithan, että tässä tekstissä lähestyn asiaa yhteyden näkökulmasta. Alisuoriutumisen taustalla voi olla todella vaikeita asioita kuten pelkoja, sairautta, kotiin liittyvää surua jne. Jolloin toki silloinkin yhteyden laatu on merkittävässä roolissa).

Takaisin aikaisempaan kysymykseen; miksi puuttuminen on niin vaikeaa? Onko siksi, että se laittaa meidät paljaaksi, haavoittuvaksi? Ehkä siksi, että se vaatii aitoa kohtaamista? Kenties siksi, että on mahdollista, että minulla on jollain tavalla osuus siihen, että sinä alisuoriudut? Onko tuo takaraivossa tai rinnassa kiertelevä utuinen aavistus itse asiassa fakta, joka saa ministi tempomaan kravattia tai repimään mekkoa suoraksi? Että minulla voisi olla osuuteni sinun alisuoriutumisessa?

Jos olemme vastuuroolissa, osaammeko kysyä itseltämme toisen alisuoriutumista tuskaillessamme: mikä on minun osuuteni hänen alisuoriutumisessa? Olenko hoitanut vastuuni niin, että hänen olisi mahdollista onnistua? Osaammeko kysyä, mitä sinä tarvitset minulta, jotta voisit onnistua? Tai osaammeko itse sanoa: "Hei, tarvitsen sinulta jotain, jotta voisin onnistua. Voidaanko jutella?"

Väitän, että mitä enemmän tuota asennetta ja kysymystä opettelemme, sitä vähemmän on sitä itseään, alisuoriutumista.

Tuo asenne nimittäin saa ponnistelemaan yhteyden eteen. Vaikeiden asioiden kohtaaminen on kiusallista, mutta jollei sitä tehdä, seuraukset ovat taatusti alkuperäistä haastetta turvonneemmat.

Palautetta käsittelevä tiede osoittaa, että palaute ja yhteys on ratkaisevan tärkeää suorituksen onnistumisen kannalta. Ilman sitä ei ole mahdollista saavuttaa uusia tasoja, eikä edes ylittää nykyistä. Surullista kyllä, suurin osa palautteesta jää saamatta tai tulee sillä tavalla paketoituna, että aivoilla ei ole mahdollista ottaa sitä vastaan. Jos esim. huonoa työsuoritusta koskeva palaute tulee etäisesti, tylysti ja myöhässä, on tilanne todennäköisemmin uhkaava kuin turvallinen, ja aivot joutuvat taistele, pakene tai jäädy kuoliaaksi –asentoon, jolloin oppiminen on mahdotonta.

Kumman kanssa sinä mieluummin keskustelet työhösi liittyvästä parannustavoitteesta: Henkilön, joka on etäinen, kylmä, tiputtelee asiat jäätävinä kolautuksina, välttelee katsomasta, on asemallisesti, ja luulee olevansa henkisesti, yläpuolellasi? Kenties nolaa ja häpäisee?

Vai henkilön, jonka kanssa on yhteys, johon luotat, josta tiedät että hän on sinun puolellasi ja sinun kanssasi? Josta tiedät, että vaikka hänen esiin tuomat asiat voivat käydä vähän kipeää, hänen motiivinsa eivät ole itsekkäät, vahingolliset vaan yhteistä tavoitetta ja sinun parasta edistävät?

Millaista yhteyttä sinä haluat rakentaa?


Päivi kouluttaa Onnistu työssäsi! -koulutuksessa 27.3. Oulussa - tervetuloa mukaan!

Tietoa kirjoittajasta

Päivi Tuohimaa
Uskallus

Kirjoittaja on vaimo, äiti, yrittäjä, onnistuja, valmentaja, Uskaltaja. Hänen ammatillinen intohimonsa on valmentava johtajuus, esimiestyö, erilaisuus ja oppiminen. Päivillä on takataskussaan KTM:n tutkinto sekä Peilivalmentajan (2014) ja Mestarivalmentajan (2016) koulutukset. Hän on toiminut valmentajana lukuisissa yrityskoulutuksissa ja on saanut niistä loistavaa asiakaspalautetta.
Jaa: