Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä Instagramissa EnglishSuomi

Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen ajankohtaispäivä, Oulu

Aika: 03.09.2020 klo 09:15-15:15
Paikka: ilmoitetaan myöhemmin


Ilmoittaudu

Koulutuksessa käsitellään käytännönläheisesti kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen ajankohtaisia teemoja. Käsittelyssä ovat erityisesti vuoden 2020 alussa voimaan tulleet, tavaran yhteisökauppaa koskevat säännösmuutokset ja niiden käytännön vaikutukset. Koulutuksessa tarkastellaan myös muita EU-tavarakaupan tulkintakysymyksiä. Lisäksi koulutuksen aiheina ovat mm. kansainvälisen palvelukaupan ALV-käsittelyn ajankohtaiset kysymykset, Verohallinnon kansainvälistä kauppaa koskevat uudet ja päivitetyt ohjeet ja tulossa olevat ALV-ilmoittamisen muutokset.

Asiantuntijana toimii arvostettu ja pidetty arvonlisäveroasiantuntija Petri Salomaa, Deloitte Oy. Petrillä on pitkäaikainen kokemus kotimaisissa ja kansainvälisissä ALV-kysymyksissä. Hän on toiminut kouluttajana säännöllisesti vuodesta 1997 ja saanut myös Kauppakamarin koulutuksissa erinomaisen hyvää palautetta ja kiitosta selkeästä luennointityylistään ja esimerkeistä.

”Hyvä koulutus ja kouluttaja!!”
”Käytännönläheiset esimerkit hyviä, auttaa ymmärtämään paikoin monimutkaisia asioita.”
”Aivan mahtava luennoija Petri!”
”Kouluttaja erittäin täsmällinen, aikataulu pitää hyvin, esittää mielenkiintoisesti ja rennosti.”

Ohjelma:

Yhteisökauppaa koskevat yksinkertaistussäännökset (ns. quick fixit) käytännössä
• ostajan EU-ALV-tunniste ja yhteenvetoilmoitus yhteisömyynnin verottomuuden edellytyksenä
• tavaran kuljetusta koskevat näyttövaatimukset
• ketjukauppatilanteita koskeva uusi sääntö; yhtenäiset kriteerit sen määrittämiseksi, mikä myynti katsotaan (verottomaksi) yhteisömyynniksi
• ns. call off -varastoja (toimitusvarastoja) koskeva yksinkertaistus
• muutoksia koskeva Verohallinnon ohjeistus; 18.12.2019
• muuta ajankohtaista EU-tavarakaupan arvonlisäverotuksesta

Valmisteilla olevat muut EU-tasoiset muutoshankkeet pääpiirteissään
• tavaroiden yhteisökaupan ns. lopullinen järjestelmä
• one stop shop -menettelyn soveltamisalan laajentaminen
• vähäarvoisten maahantuontien verottomuuden poistaminen

Kansainvälisen palvelukaupan arvonlisäverotuksen tulkintakysymykset
• yritysten välinen palvelukauppa; ns. yleissääntö ja poikkeussäännökset
• yleissäännön soveltaminen; myyjän ja ostajan kiinteän toimipaikan vaikutus ALV-käsittelyyn
• EU-palvelumyynnit ja -ostot vs. EU:n ulkopuoliset palvelumyynnit ja -ostot
• ostajan käännetty verovelvollisuus
• Verohallinnon ohjepäivitys 4.12.2019: Palvelujen ulkomaankaupan arvonlisäverotus

ALV-ilmoittamisen kehityshankkeet Suomessa
• ALV-ilmoituksen laajentuva tietosisältö
• vaikutukset kansainvälisen kaupan myyntien ja ostojen raportointiin

Muuta ajankohtaista kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksesta lyhyesti, mm.
• muut Verohallinnon kansainvälisen kaupan arvonlisäverotusta koskevat ohjepäivitykset
• Brexit-päivitys; vaikutukset Ison-Britannian kaupan arvonlisäverotukseen

Aikataulu:

9.00 aamukahvi
9.15 koulutus alkaa
12.15 lounas
14.00 iltapäiväkahvi
15.15 koulutus päättyy

Tervetuloa!

PDF-ohjelma

Ilmoittauduthan 27.8. mennessä: www.lyyti.in/kansainvalinenkauppa
tai aino.rinta-santti(at)chamber.fi, p. 050 477 6090.

Osallistumismaksu: jäsenetuhinta 370 € + alv 24 %, normaalihinta 540 € + alv 24 %. Maksuun sisältyy ohjelman mukainen luento, materiaali ja tarjoilu.

Lisätiedot: palvelujohtaja Riitta Schroderus, p. 050 338 9350, riitta.schroderus(at)chamber.fi

Perumisehdot: Viikkoa ennen perutuista kurssipaikoista perimme 50 % osallistumismaksusta. Kahta päivää ennen tilaisuutta tai myöhemmin tehdyistä perumisista perimme osallistumismaksun kokonaisuudessaan. Voit perua ilmoittautumisesi maksutta toimittamalla meille sairaslomatodistuksen. Sähköisen materiaalin tilanneilta perimme kuitenkin materiaalin hinnan, jos materiaali on jo lähetetty ennen perumista. Paikan voi tarvittaessa luovuttaa toiselle henkilölle.

Muutokset mahdollisia. Koulutuksen järjestämisen ehtona on koulutuskohtaisen vähimmäisosallistujamäärän täyttyminen.

Jaa:
Takaisin