Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä Instagramissa EnglishSuomi

Marja Nousiainen Oulu Talent Hub -hankkeen projektikoordinaattoriksi: ”Kansainväliset osaajat halutaan jäämään Ouluun”

18.02.2021


 Filosofian maisteri Marja Nousiainen on valittu Oulu Talent Hub -hankkeen projektikoordinaattoriksi. Hankkeen tavoitteena on selkeyttää Suomessa jo olevien kansainvälisten osaajien työllistymispolkuja sekä edistää heidän työllistymistään alueen yrityksiin. Toimenpiteillä vahvistetaan yleisesti Oulun alueen tunnettavuutta sekä vetovoimaisuutta kansainvälisten osaajien keskuudessa tuomalla viestinnässä esille mm. alueen tarjoamia uramahdollisuuksia.

Päätoteuttaja BusinessOulun ja osatoteuttajien - OAMK:n, OSAO:n, Oulun kauppakamarin ja Oulun yliopiston - hankkeessa luodaan myös toimintatapoja, joiden avulla yritykset saadaan entistä vahvemmin mukaan kansainvälisten osaajien opintoihin jo alkuvaiheesta lähtien.

- Kansainväliset osaajat halutaan jäämään Ouluun. Tavoitteena on saada yritysten osaajatarpeet ja osaajat kohtaamaan, auttaa yrityksiä vertaistuen ja mentorijärjestelmän avulla sekä helpottaa ja avata uusia kanavia yritysten kansainvälistymiseen. Tarkoituksena on myös rakentaa alueelle uutta yhteistyötä, luoda toimivia verkostoja ja värvätä osaajia. Tarvitsemme lisää työpaikkoja, paremmin pärjääviä yrityksiä, hyvinvointia ja lisää kakkua jaettavaksi, kertoo Marja Nousiainen.

Oulun kauppakamari toteuttaa säännöllisesti työvoimatarvekyselyitä. Niiden mukaan työvoiman tarve ei ole ainoastaan teknologia-alalla, sillä Pohjois-Suomeen on tulossa suuria investointeja esimerkiksi energia-, bio- ja kaivosaloille. Kyselyjen perusteella työperäisiä maahanmuuttajia tarvitaan työn tekijöiksi teollisuuteen ja palvelusektorille.

- Uutta työvoimaa, osaajia, yhteistyötä ja uudelleenkoulutusta tarvitaan. Yksi suunta, josta apua lähdetään hakemaan, on oppilaitoksissa, joissa opiskelee merkittävä määrä maailmalta tulleita tutkinto-opiskelijoita. Opiskelijat pitäisi saada myös pysymään alueella valmistumisensa jälkeen ja tässä riittää haasteita tutkimusten mukaan. Alueen houkuttelevuus syntyy monesta tekijästä, mutta ennen kaikkea tarjolla pitää olla kiinnostavia työtehtäviä, sanoo Nousiainen.

- Yhteiskunnalla on kolme mahdollisuutta toimintansa rahoittamiseen: verotetaan, leikataan tai luodaan lisää kakkua jaettavaksi ja tuodaan vaurautta esimerkiksi ulkomaankaupalla. Nyt on tarkoitus kasvattaa sitä yhteistä kakkua. Kyseessä on sisällöltään monipuolinen työ ihmisten kanssa ja se on hyvin motivoivaa. Tässä pääsee työskentelemään Oulun alueen, sen yritysten ja samalla koko pohjoisen Suomen hyväksi, jatkaa Nousiainen.

Nousiainen korostaa, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen, vaan oppia voi ottaa erilaisista aiemmin toteutetuista ja toimivista kuvioista, joita Suomesta tai maailmalta löytyy. Tässä suhteessa Nousiaisella on hyötyä monipuolisen ammattiuransa tuomasta kokemuksesta:

- Koululaisena ja opiskelijana tietysti ensin piti aloittaa sieltä kaupan kassalta. Sen jälkeen minulla on pitkä ja monipolvinen työura, opettajana, viestintäyrittäjänä, politiikan ja hallinnon taustatyössä. Viestintätieteiden tohtoriopinnot ovat vieneet pääasiallisen ajan parina viime vuonna ja ne alkavat olla loppusuoralla.

Lisätietoja:

Maria Juurikka
palvelusektorin johtaja
Oulun kauppakamari
puh. 050 9190 576

Jaa: