Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä Instagramissa EnglishSuomi

Kesätyöpaikat rakentavat pitkäjänteistä työnantajamielikuvaa

15.02.2021


 

Oulun kauppakamarin alueella on toimialoja, joilla hieman eri syistä kärsitään työvoimapulasta, mikä johtaa kilpailuun osaajista. Monet yritykset haluavat kasvattaa kesätyöntekijöistään tulevaisuuden työntekijöitä, joten työnantajan luomalla mielikuvalla on todellakin merkitystä, kun nuori tekee tulevaisuudessa valintojaan.

Alueen suuryrityksistä Fennovoima tarjoaa vuosittain kesätyön tai muun harjoittelupaikan noin 15–20 osaajalle eri puolilla organisaatiota Pyhäjoella ja Helsingissä.

- Kesätyöntekijät, samoin kuin muut oppilaitosten kautta tulevat harjoittelijat ja lopputyöntekijät, ovat meille tärkeä ryhmä, aivan niin kuin vakituinen henkilöstökin. Kun rekrytoimme nuoria osaajia, tärkeä periaate on, että he pääsevät aidosti tekemään oman opinalansa kannalta relevantteja töitä. Näin nuorten kiinnostus Hanhikivi 1 -hanketta ja koko energia-alaa kohtaan kasvaa, ja he toivoaksemme näkevät Fennovoiman potentiaalisena työnantajana myös tulevaisuudessa, kertoo Fennovoiman HRD Manager Päivikki Aarni.

Fennovoiman kesätyöhaku päättyi helmikuun alussa. Joka vuosi osa Fennovoiman kesätyöntekijöistä jatkaa työsuhdetta lopputyönsä parissa, ja onpa monta esimerkkiä siitäkin, että harjoittelu on poikinut lopulta vakipaikan.

- Sillä, että nuoret pääsevät meillä ’oikeisiin töihin’, on iso merkitys, ja saamamme palaute on ollut erittäin positiivista. Tämä heijastuu myös hakemusten määrään, sillä nuoret tietysti jakavat kokemuksia keskenään. Hakemuksia tulee yleensä moninkertainen määrä verrattuna siihen, montako kesätyöpaikkaa pystymme tarjoamaan, jatkaa Päivikki Aarni.

Samoilla linjoilla Päivikki Aarnin kanssa on Terrafamen HR-spesialisti Sirpa Heikkinen:

- Kiinnostus myös alaa kohtaan kasvaa, kun kesätyöntekijöiden tietoisuus yrityksemme toiminnasta lisääntyy. Tavoitteena on, että kesätyöntekijämme ovat myös tulevaisuuden työntekijöitämme. Paikkoja on avoinna useita kymmeniä ja hakemuksia on tullut tähän mennessä lähes pari sataa. Meillä on mahdollisuus hakea useampaan tehtävään samalla hakemuksella. On hienoa, että kesätyöpaikkamme herättää kiinnostusta ympäri Suomen, kertoo Heikkinen.

Terrafame hakee kesätyöntekijöitä tuotannon, kunnossapidon ja tukipalveluiden osastoille sekä työntekijä- että toimihenkilötehtäviin. Terrafamen kesätyöhaku päättyy 28 helmikuuta. Heikkinen näkee kesätyöpaikan koulutuksena tulevaisuuden tehtäviin:

- Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jonka tavoitteena on tarjota laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Turvallisuus on Terrafamella ykkösasia. Panostamme uusien työntekijöiden perehdyttämiseen ja kouluttamiseen, sillä näin varmistamme osaavat työntekijät myös tulevaisuudessa, korostaa Heikkinen.

Yritysviestintään kannattaa panostaa

Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtajan Maria Juurikan mukaan työnantajien kannattaa ehdottomasti alkaa rakentaa pitkäjänteisesti työnantajamielikuvaa jo kesätyöntekijöiden rekrytoinneista saakka.

- Jos tuntuu, että kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa on ollut haasteita aiempaa enemmän, niin kiinnittäisin huomiota nimenomaan yritysviestintään. Nuoret ja vähän vanhemmatkin rekrytoidaan nykyään usein monikanavaisesti. Yleistäen voi sanoa, että sosiaalisen median näkyvyys rekrytoinnissa korostuu, kun puhutaan nuoremmista ikäluokista, painottaa Juurikka.

- Nuorten näkemys työpaikoista on eri yhtiöiden HR-ammattilaisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta sanottuna välillä aika kapea-alainen. Esimerkiksi lääkäri on monen nuoren toiveammatti, mutta lääketieteeseen ja ihmisten auttamiseen voi vaikuttaa myös monen muun ammatin kautta tuottamalla esimerkiksi hyvinvointia lisääviä digitaalisia ratkaisuja, sanoo Juurikka.

Koronasta huolimatta Oulun kauppakamarin jäsenyritykset tulevat palkkaamaan tänä kesänä arviolta saman verran kesätyöntekijöitä kuin aiempinakin kesinä. Haastavimmalle ikäryhmälle, alle 18-vuotiaille, on tänäkin kesänä kesätyökampanjoita. Tämä on ollut hyvä uutinen, sillä moni nuori saa ensimmäisen kokemuksen työelämään palvelualoilta.

- Valitettavasti nämä paljon nuoria - ja vielä opiskeluidensa alkuvaiheessa olevia nuoria - työllistävät alat ovat kokonaisuudessaan Oulun kauppakamarin alueella koronapandemiasta eniten kärsineitä aloja. Olen kuitenkin luottavainen, että esimerkiksi matkailualalla tullaan ensi kesänä tarjoamaan palveluita vähintään kotimaan matkailijoille. Kun alalla on toimeliaisuutta, niin tarvitaan myös työntekijöitä, korostaa Maria Juurikka.

Lisätietoja:

Maria Juurikka
palvelusektorin johtaja
Oulun kauppakamari
puh. 050 9190 576

 

Jaa: