Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä EnglishSuomi

'Onneksi arvomaailmapohja on muuttunut yritysmaailmassa parempaan suuntaan'

08.03.2019


 
Katso kuva suurempana

Valtakunnallisesti neljännes PK-yritysten hallituksen jäsenistä on naisia. Julkinen huomio on kohdistunut vain pörssiyhtiöihin, mutta PK-yritykset näyttävät löytävän naisia lähes yhtä hyvin hallitukseensa kuin pörssiyhtiöt. Suuremmat, vähintään 250 työntekijän PK-yritykset ovat jo varsin tasapuolisessa tilanteessa, kun niiden hallituksista 32 prosenttia on naisia. Oulun kauppakamarin alueella tasa-arvo toteutuu pitkälti samoin kuin valtakunnassa keskimäärin.

Oulun kauppakamarin alueella naisia PK-yritysten hallituksen jäsenistä on 27,2 prosenttia. Suuremmissa, vähintään 250 työntekijän yrityksissä luku on 30,8 prosenttia. Tiedot perustuvat kauppakamareiden valtakunnalliseen PK-hallitusbarometriin, johon vastasi helmikuussa 1100 yritystä eri puolilta Suomea.

"Onneksi arvomaailmapohja on muuttunut yritysmaailmassa parempaan suuntaan. Ennen oli hyvin yleistä varsinkin perheyrityksissä, että suvun miehet johtivat yrityksiä ja naiset työskentelivät taloushallinnossa. Itse olen työskennellyt koko urani miehiseksi mielletyllä alalla, mutta en ole koskaan nähnyt sukupuolella merkitystä päätöksenteossa. Asiaosaaminen on ainoa ratkaiseva asia. On hienoa, että vaikuttamisella on saavutettu tuloksia", arvioi PK-hallitusbarometrin tuloksia Kymsolin hallituksen jäsen Johanna Koskelainen.

Kauppakamarien PK-hallitusbarometristä saadaan ensimmäistä kertaa käyttöön laajaan kyselyyn perustuvaa tietoa PK-yritysten hallitusten sukupuolijakaumasta. Naistenpäivän ennakkotietona myöhemmin maaliskuussa julkaistavasta PK-hallitusbarometrista ilmenee, kuinka suuri osuus PK-yritysten hallitusten jäsenistä on naisia. Kun kyselyn vastaajamäärä on niinkin suuri kuin 1100 yritystä eri puolilta Suomea, tulosta voidaan pitää varsin luotettavana tietona PK-yritysten hallitusten sukupuolijakaumasta.

Neljäsosa PK-yritysten hallitusten jäsenistä on naisia. Luku on lähes sama kuin pienillä pörssiyhtiöillä, joissa naisia on 26 prosenttia.

"On huomattava, että PK-yrityksissä naisjäsenet on valittu ilman pörssiyhtiöiden hallinnointikoodin suositusta, joten lukua voidaan pitää varsin hyvänä. Pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi on edellyttänyt vuodesta 2010 lähtien, että pörssiyhtiön hallituksessa on molempia sukupuolia. Jos näin ei ole, pörssiyhtiön on annettava asiasta julkinen selitys", kertoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Mielenkiintoista on myös se, että suuremmissa, vähintään 250 työntekijän yrityksissä naisten osuus on suurempi, peräti 32 prosenttia. Luku on selvästi korkeampi kuin pienten pörssiyhtiöiden vastaava luku, 26 prosenttia, ja toisaalta lähellä suurten pörssiyhtiöiden lukua, joka on 34 prosenttia.

"Hienoa, että myös PK-sektori haluaa hallituksiinsa monipuolisen kokoonpanon, vaikka julkinen huomio ei ole sinne kohdistunut eikä pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi velvoita listaamattomia yhtiöitä. Näin hallituksiin saadaan paras mahdollinen jäsenistö, kun valinnat tehdään sekä miesten että naisten joukosta, eikä perinteiseen malliin vain miesehdokkaista", Linnainmaa kommentoi tulosta.

"On hienoa, että Oulun kauppakamarin alueella hallitustyöskentelyssä arvostetaan osaamista sukupuoleen katsomatta. Olemme erittäin tyytyväisiä, että menestymme tässä vertailussa", kommentoi Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari P. Tuovinen.

Tiedot perustuvat kauppakamareiden PK-hallitusbarometriin, johon vastasi helmikuussa 1100 yritystä eri puolilta Suomea. PK-hallitusbarometrin muut tulokset ja raportti julkistetaan myöhemmin maaliskuussa 2019. Kauppakamareiden PK-hallitusbarometri toteutetaan kahden vuoden välein.

Lisätietoja:
Jari P. Tuovinen
toimitusjohtaja, Oulun kauppakamari
044 313 4505
jari.tuovinen@chamber.fi

Jaa: