Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä EnglishSuomi

Osaajapula varjostaa Euroopan talouskasvua

03.12.2018


Talousodotukset ovat muuttuneet varovaisemmiksi, osoittaa Euroopan kauppakamarien julkaisema Eurochambres Economic Survey. Selvitykseen vastanneiden 45 000 yrityksen mielestä Euroopassa talouskasvulle ja kansainväliselle kilpailukyvylle suurin haaste on kohoavat työvoimakulut (42.3%), kasvava osaajapula (41.8%), vaisu kotimainen kysyntä (39%) sekä nouseva energian ja raaka-aineiden hinta (27.2%).

 Kuvituskuva: Pixabay

Eurochambresin selvitykseen perehtynyt, Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori arvioi, että eurooppalaisten yritysten vientinäkymiä varjostavat nyt selvästi erilaiset poliittiset riskit ja kauppasotien uhat.

"Vaikka Euroopassa talousluottamus on yhä varsin hyvällä tasolla, uskotaan heikentyneiden talousodotusten hillitsevän investointihalukkuutta ja jarruttavan vientikaupan kasvua", Vuori toteaa.

Vuoren mukaan selvitys osoittaa myös sen, ettei Brexit toistaiseksi ole niin iso uhka Euroopan talouskasvulle kuin on pelätty. Vain 7 % yrityksistä kokee Brexitin isoimmaksi markkinahaasteeksi. Toisaalta Irlannissa yli 60 % kyselyyn vastanneista yrityksistä on huolissaan asiasta.

Puute osaavasta työvoimasta on Euroopassa noussut isoimmaksi kasvun haasteeksi, vaikka useissa maissa kärsitään samanaikaisesti nuorisotyöttömyydestä. Finanssikriisin jälkeen Euroopassa ei ehkä olla riittävän nopeasti onnistuttu sopeutumaan muutoksiin kansainvälisessä kilpailussa, toteaa Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäki.

"Selvitys osoittaa välttämättömän tarpeen kehittää Euroopassa työmarkkinoita ja koulutusta vastaamaan kansainvälisen talouden muuttuviin haasteisiin.  Euroopan komissiolla on tässä oma tärkeä roolinsa", Kotamäki linjaa.

Lisätiedot:

Eurochambres Economic Survey 2018

Lähde: Kauppakamari uutishuone

Jaa: