Seuraa meitä: Facebookissa LinkedIn:ssä Twitterissä EnglishSuomi

Kauppakamarin Vuoden Teko -palkinto Sotkamo Silverille

22.10.2018


 Sotkamo Silver Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Tuokko ja Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtaja Markus Pirttijoki.

Kainuun kauppakamariosasto on valinnut Vuoden Teko ?palkinnon saajaksi Sotkamo Silver Oy:n, joka käynnistää ensi keväänä jo lähes 40 vuotta tiedossa olleeseen hopeaesiintymään perustuvan kaivoksen. Samalla hopean kaivostuotanto Suomessa kolminkertaistuu sekä kokonaistuotanto kasvaa puolet nykyisestä. Viime vuonna Suomessa tuotettiin yhteensä 85?000 kiloa hopeaa. Pelkästään Sotkamo Silverin vuosituotanto tulee olemaan noin 45?000 kiloa.

Palkinnon valintaperusteluissa painotettiin Kainuun tulevaisuuden tekemistä. Valintaraadin ehdokasluettelo oli teemaan liittyen varsin pitkä ja valinta oli tänä vuonna poikkeuksellisen vaikeaa monien hyvien ehdokkaiden joukosta.

"Hyvien ehdokkaiden runsas lukumäärä kertoo siitä, että Kainuun alueella toimivat yritykset ovat saaneet aikaan erinomaisia tekoja. Tänä vuonna halusimme painottaa kainuulaista sitkeyttä. Sotkamo Silverin 40 vuoden urakka rahoituksen saamiseksi on vaatinut sinnikkyyttä ja uskoa omaan tekemiseen. Rahoituksen varmistuminen ja tuotannon käynnistäminen on upea suoritus, joka kannustaa eri tilanteissa olevia yrityksiä uurastamaan tulevaisuutensa puolesta yhä uudelleen ja uudelleen", sanoo Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtaja Markus Pirttijoki.

Sotkamo Silver myy hopea- ja sinkkirikasteensa Bolidenin sulatoille Kokkolaan ja Ruotsin Rönnskäriin. Toimitusten arvo on neljänä vuonna noin 120 miljoonaa euroa. Tuotannon alkaessa hopeakaivoksella on työntekijöitä kaikkiaan noin sata. Osa on suoraan Silverin palveluksessa, ja osa on urakoitsijoiden töissä.

Sotkamo Silver tavoittelee vuosittain 35?40 miljoonaa euron liikevaihtoa. Yhtiön 13?000 osakkeenomistajasta 10?000 on suomalaisia, joten yhtiö on 86-prosenttisesti kotimaisessa omistuksessa. Kaivoksessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita ja huomioidaan ympäristöasiat. Hopean esirikastus tapahtuu kuivalla malmilla, ja kaivokselle rakennetaan oma monivaiheinen vedenpuhdistamo.

"Arvostamme Vuoden teko -palkintoa erittäin korkealle, sillä tämä on myös tunnustus suomalaiselle kaivostoiminnalle ja sen elpymiselle. Olemme erittäin ylpeitä siitä, että kaivoksen rahoitus on lähes täysin kotimaista. Hopeakaivoksen rakennustyöt ovat käynnissä ja tuotanto lähtee keväällä käyntiin. Meillä on myös muita mielenkiintoisia kohteita, jotka luovat mahdollisuudet kaivosklusteriksi kasvamiseksi", sanoo Sotkamo Silver Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Tuokko.

Vuoden Teko -palkinto myönnetään vuosittain. Voittajaa valittaessa pääperusteena on merkittävä teko ja panostus Kainuun talousalueen elinvoiman ja vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Palkinto jaettiin Kainuun kauppakamariosaston Talousseminaarissa 22.10.2018.

Aiempia Vuoden Teko ?palkinnon saajia:

2017 Critical Force Oy

2016 Transtech Oy

2015 KAMK

2014 Kiantama

2013 Vuokatin Angry Birds -puisto

2012 Holiday Club Katinkulta

 

Jaa: