Seuraa meitä: Twitterissä Facebookissa EnglishSuomi
9/2015 #jäsentiedote

Syksyn isoista haasteista ja kiireistä joulun rauhaan ja uuteen vuoteen

Syksyä kun miettii taaksepäin, niin on sitä taas sattunut ja tapahtunut. Globaalisti on nähty valtava terrorismia pakeneva kansanvaellus Euroopassa turvapaikan hakijoiden aikaansaamana. Tähän on reagoitu Euroopan maissa avun antamisesta haasteen kasvaessa aitojen rakentamiseen. Tilanteen vaikeutuessa ovat spekuloinnit vapaan liikkumisen ja Schengen-sopimuksen tulevaisuudestakin käynnistyneet. Samaan aikaan on edelleen "päällä" myös Venäjän ja Ukrainan välinen selkkaus ja sen vuoksi voimistunut geopoliittinen "kylmä sota" kaupparajoitteineen ja henkilöiden liikkumista rajoittavine "mustine listoineen". Globaali taistelu terrorismia vastaan on voimistunut, mutta kaikkia järkyttäviä iskuja ei ole pystytty estämään. Ehkä voidaan kuitenkin lohtuna todeta, että viime viikkoina kaikki nämä isot ja vakavat haasteet ovat saaneet aikaiseksi globaalin yhteistyön tiivistymisen. Nyt on havahduttu ehkä isommalla ja kaikkien valtioiden vakavuudella myös globaaleihin ympäristöhaasteisiin. Pariisissa pidettävässä ilmastokokouksessa ovat mukana kaikki – myös korkeimmalla johdollaan kaikki suurimmat maat. Toivottavasti globaalit ikävät ja surullisetkin asiat kääntyvät parempaan suuntaan.

Suomessa on puolestaan koettu jatkuvaa vääntöä hallituksen, opposition ja työmarkkinajärjestöjen kesken hallitusohjelmasta, yhteiskuntasopimuksesta ja alakohtaisista työehtosopimuksista. Samaan aikaan on ollut edellä todetut globaalit haasteet, joissa Suomenkin on oltava mukana. Käytännössä se on tarkoittanut turvapaikanhakijoiden hallittua vastaanottoa ja oman maan turvallisuuden varmistamista ja yhteistyötä muiden maiden kanssa terrorismin voittamiseksi.

Elinkeinoelämän puolella ei isossa kuvassa ole tapahtunut kesän jälkeen suurta muutosta parempaan suuntaan. Suhdanneodotukset ovat olleet varovaisia ja maailman tilanne on näyttäytynyt epävakaisena. Yrityskohtaisesti skaala on ollut kaksijakoinen; on uutisoitu ennätystulosten julkistajia ja toisaalta on kerrottu toimialan rakennemuutoksen vuoksi vaikeuksiin joutuneista ja liiketoiminnan tehostamista etsivistä yrityksistä. Kauppakamareiden ja yhteistyökumppaneiden järjestämässä KasvuOpenissa nähtiin vuoden aikana ja syksyn finaalissa loistavia yritystarinoita ja prosessissa mukana olleet yritykset saivat useissa tapaamisissa arvokasta "mylläystä" yritystoiminnan eri osa-alueiden osaajilta. Oulun kauppakamarinkin alueelta oli yrityksiä kiitettävästi mukana ja myös menestystä saatiin alueelle. Positiivista on myös yrittäjyyden suosion nousu ja kasvua tavoittelevien yrittäjien innokkuuden nousu.

Onneksi Suomessa on muutamia jätti-investointeja menossa ja tietysti meidän alueelta katsottuna kiitettävän lyhyen matkan päässä – Äänekoski ja Pyhäjoki. Ja suurhankkeita löytyy jättien lisäksi useista kunnista Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, unohtamatta Pohjois-Ruotsin ja –Norjan mahdollisuuksia ja lisääntynyttä kiinnostusta suomalaisen osaamisen perään. Kauppakamari tiedottaa näistä liiketoiminnan mahdollisuuksista suosituissa Suurhankeinfoissaan myös 2016.

Pyritään ottamaan irti hyvistä asioista mahdollisimman paljon yhdessä ja yhteistyöllä sekä löytämään isompiin ja pienempiin haasteisiin mahdollisimman hyvät ratkaisut. Maan kattava kauppakamariryhmä ja Oulun kauppakamari jatkavat ensi vuonna Suomen hallitusohjelman toteuttamisen kirittämistä ja yritysten viestien esille tuomista kaikin mahdollisin tavoin. Pian on puolestaan Joulupukin aika kirittää Petteriä kohti jouluaaton matkaa.

Oulun kauppakamari toivottaa jäsenilleen ja sidosryhmilleen joulun rauhaa ja menestystä vuodelle 2016!

 

Esa Pellikainen
varatoimitusjohtaja