Seuraa meitä: Twitterissä Facebookissa EnglishSuomi
1/2016 #jäsentiedote

Kauppakamareilla jo yli 20 000 jäsentä

Kauppakamareiden jäsenmäärä on ylittänyt 20 000 rajapyykin. Oulun kauppakamari kasvoi lähes 10 prosentilla.

"Kyllä minä mieleni niin hyvitin", toteaa Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Tuovinen. Oulun kauppakamarin jäsenkasvu oli lähes 10 % vuonna 2015. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 1 369. Samoin koulutuspalveluiden kysyntä kasvoi voimakkaasti uuteen ennätykseensä.

"Olemme taantumasta huolimatta kyenneet kasvattamaan jäsenmääräämme kaikkien aikojen ennätykseen. Tämä kertoo siitä, että teemme tarpeellista työtä", Tuovinen jatkaa.

Suomessa toimii 19 paikallista kauppakamaria, jotka tarjoavat palveluita jäsenilleen ja toimivat yritysten äänenä omalla alueellaan. Kauppakamarit edustavat yli 50 prosenttia suomalaisten yritysten liikevaihdosta ja yli 40 prosenttia työntekijöistä. Kauppakamarien yhteistä toimintaa koordinoi Keskuskauppakamari, joka edistää elinkeinoelämän tavoitteita valtakunnallisella tasolla.

Kauppakamaritoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Ensimmäiset kauppakamarit perustettiin Suomen itsenäisyyden kynnyksellä vuonna 1917.

Jäsenet ovat kyselyiden mukaan tyytyväisiä kauppakamarilta saamiinsa palveluihin. Erityisesti pidetään tärkeänä asiantuntijapalveluita, edunvalvontaa sekä mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Kaikkein voimakkaimmin jäsenmääriltään ovat kasvaneet Tampereen, Oulun, Helsingin seudun ja Etelä-Pohjanmaan kauppakamarit. Kauppakamarien jäseninä on pääsääntöisesti yrityksiä, mutta mukana on myös järjestöjä ja kuntia. Myös henkilöjäseniä on, mutta heitä ei ole laskettu mukaan kokonaisjäsenmäärään.

Kauppakamarien palvelutarjontaan kuuluu mm. koulutusta, julkaisuja ja verkostoitumista. Kauppakamarit myöntävät myös ulkomaankaupan asiakirjoja, mm. ATA Carnet -tulliasiakirjoja.

Lisätietoja:

Jari Tuovinen
Toimitusjohtaja
Oulun kauppakamari
Puh. 044 313 4505